KRISTIINA VÄLIMÄKI – HERKKÄ SUPERNAINEN

Kristiina kertoo videolla matkastaan ThetaHealing -valmentajaksi. 

VEDÄ NARUSTA JA ASTU ONNELLISEEN ARKEEN,

SINÄ IHANA IHMINEN!


Kristiina hiukset sekaisin kiva

Kristiina on pohtinut pitkään, jo opiskellessaan luonkanopettajaksi, miten voisi auttaa aikuisia ymmärtämään maailmaa lasten näkökulmasta ja millaisin keinoin kertoa aikuisille lasten tiedosta. Kohdattuaan tämän saman kysymyksen aina uudestaan opettajantyössä ja vanhempana Kristiina alkoi tehdä väitöskirjaa, johon hän keräsi tutkimusaineistoa alakouluikäisten lasten kouluarjesta siten, miten se tutkijan ja lasten yhdessä rakentamana näyttäytyi. Lopulta häntä alkoi eniten kiinnostaa tutkimusaineistosta löytämänsä lasten yhteys luontoon ja luontokappaleisiin sekä lasten intuitio.

Kysyen, mitä on intuitio, hän jätti väitöskirjan odottamaan myöhempää oikeaa hetkeä ja päätyi tutkimaan intuitiota itse, oman kokemuksensa näkökulmasta. Hän on kouluttautunut ThetaHealing -valmentajaksi Suomessa ja ulkomailla ja oppinut, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kytkeytyä intuitiivisiin kykyihinsä sekä aistia, kokea ja luoda elämäänsä lähes rajoittamattomalla tavalla. Useimmiten intuitiiviset kyvyt ovat, etenkin aikuisilla, piilossa rajoittavien uskomusten ja elämässä kertyneen sekä perityn tunnekuorman alla.

Kristiinan elämäntehtävä on auttaa lapsia säilyttämään heille luontaisen yhteytensä mahdollisuuksiin, luovuuteen, iloon, leikkiin, omiin kykyihinsä, luontoyhteyteen ja intuitioonsa myös heidän kasvaessaan aikuisiksi. Samoin Kristiina haluaa auttaa aikuisia jälleen avaamaan nämä samat kyvyt ja ilonaiheet itsestään ja ymmärtämään näin lasten intuitiota. Kun aikuiset voivat kytkeytyä siihen tietoon, mikä heillä oli lapsena, heidän on myös helpompi tukea kasvavia lapsia.

Kristiina kutsuu itseään herkäksi supernaiseksi, sillä äärimmäisen herkkänä ihmisenä hän oli elämänsä aikana ehtinyt kerätä itseensä monenlaista traumaa ja kuormaa. ThetaHealing -tekniikoiden avulla hän sai varsin lyhyessä ajassa purettua isojakin traumoja, arvottomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksia ja käännettyä herkkyytensä ja kaikki taipumuksensa supertaidoiksi. Omien rajoittavien uskomusten purkamisen jälkeen oli helppo kytkeytyä omaan sisäiseen timanttiin ja elämäntehtävään ja ymmärtää, että se on ollut siellä koko ajan. Kaikki elämässä aiemmin tapahtuneet asiat ovat tukeneet Kristiinan tämänhetkistä työtä ja tehtävää. Peppi Pitkätossusta puhutaan superihmisenä. Sitä Kristiina kokee nyt omalla tavallaan olevansa. Aito ja omalaatuinen, vahva ja intuitiivinen oma itsensä. Hän uskoo, että jokaisella on mahdollisuus samaan.

Kristiina pitää esikuvanaan Astrid Lindgreniä ja rouva Lindgrenin vaikutus näkyy kaikissa hänen tekemisissään. Kun Kristiinan 11-vuotias poika kysyi häneltä, miksi hän niin paljon ihailee Astridia, Kristiina vastasi näin: ”Astrid on satukirjailija. Kenellä satukirjailijalla on koskaan ollut niin paljon vaikutusvaltaa? Hän on vaikuttanut koko ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Hän on vaikuttanut ympäri maailmaa tarinoillaan. Hän kaatoi Ruotsissa jopa hallituksen Pomperipossa-tarinoillaan. Kuningatar Silvia kysyi häneltä kasvatusneuvoja. Ruotsissa kaikki lapset ja aikuiset osaavat kaikki tarinat, elokuvat ja Astrid Lindgrenin laulut etu- ja takaperin ulkoa. Hän osoitti, että lapsen maailma on vakavasti otettava ja että siellä asuu suuri viisaus siitä, mitä on olla ihminen. Hän on suuri ajattelija. Ja vielä vanhanakin hän leikki, kiipesi puihin ja piti hauskaa!”

Astridin jalanjäljissä on hyvä tehdä työtä maailman ja ihmisyyden puolesta!


  • MAAILMA LAPSEN SILMIN -verkkokurssi aikuisille. Tämä kurssi on neljäviikkoinen matka lapsen maailman ja intuition äärelle. LUE LISÄÄ KURSSISTA

Tietoinen manifestointi - miten saamme vetovoiman lain toimimaan puolellamme

Tapasimme Antin kanssa ThetaHealing -peruskurssilla helmikuussa 2017. 

  • THETAHEALING PERUSKURSSI.  Suosittelen lämpimästi tutustumaan ThetaHealing -peruskurssiin. Tämä kurssi oli itselleni elämäni käännekohta ja kurssin jälkeen oma matkani sai aivan uuden suunnan.
    – LUE LISÄÄ PERUSKURSSISTA

Kristiinaan saat yhteyden: kristiina@healingandart.net tai +358 46 810 3806.


ANTTI KERTOO KRISTIINASTA:

Kristiinalla on kyky saada ihmiset tuntemaan itsensä rakastetuksi.

Kanssakulkijana ja valmentajana Kristiina ohjaa sinua oman sisäisen viisautesi ja voimasi pariin, jotta voit rohkeasti luottaa elämään ja matkaasi. Kristiina näkee, että elämä ja maailma on täynnä mahdollisuuksia, jotka paljastavat itsensä kun osaamme katsoa.

Kristiina on erityisen hyvä kohtaamaan lapsia ja nuoria, saaden heidät tuntemaan itsensä nähdyiksi ja kuulluiksi. Hänen on helppo ymmärtää lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta ja tukea ja auttaa siinä.

Kristiina näkee maailman ympärillään kauniina ja täynnä mahdollisuuksia. Hän luo ympärilleen jatkuvasti kaunista todellisuutta. Hän on voimakas, sinnikäs, luova ja valoisa sielu. 


DSC_1804 (1)

Esikuviani ovat vahvat luovat naiset kuten Astrid Lindgren ja Ilon Wikland.


 

HEI IHANA IHMINEN, TULE KURSSEILLE!

  • THETAHEALING PERUSKURSSI. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ThetaHealing -peruskurssiin. Tämä kurssi oli itselleni elämäni käännekohta ja kurssin jälkeen oma matkani sai aivan uuden suunnan. – LUE LISÄÄ PERUSKURSSISTA
  • MAAILMA LAPSEN SILMIN -verkkokurssi aikuisille. Tämä kurssi on neljäviikkoinen matka lapsen maailman ja intuition äärelle. – LUE LISÄÄ KURSSISTA
  • AITO MINÄ -verkkokurssi.  Verkkokurssi auttaa ymmärtämään ja hyväksymään itseäsi ja löytämään oman timanttisi, sisäisen voimasi ja potentiaalisi! – LUE LISÄÄ KURSSISTA